Ihmisosaajan tasapainoa, tuottavuutta ja tuloksellisuutta
Uudella vuosituhannella älykkyys on ymmärrettävä laaja-alaisesti. Pari vuosikymmentä sitten älykkyys vielä haluttiin ymmärtää kapea-alaisemmin – ajateltiin, että älykkyys on mitattavissa ja se voidaan myös esittää numeraalisesti ns. älykkyysosamääränä. Amerikkalainen psykologi, tiedemies Howard Gardner on esittänyt edellä mainitun yleisälykkyyden sijasta moniälykkyysteoriansa älykkyyden seitsemästä alalajista, siis osa-alueista (kielellinen, musiikillinen, matemaattis-loogillinen, spatiaalis-visuaalinen, ruumiillis-kinesteettinen, intrapersoonallinen ja interpersoonallinen). Kullakin älykkyyden alalajilla on oma hermostollinen perustansa. Gardnerin teoria on vastakkainen älykkyyden tutkimuksen perinteiselle oletukselle, että on olemassa vain yksi älykkyys. Ongelman ydinhän on siinä, mitä mitataan ja miten sitä voidaan mitata. Erilaisilla ihmisillä on siis erilaisia lahjoja, eri älykkyyden osa-alueet ovat meissä eri tavalla kehittyneet. Hieman myöhemmin David Coleman popularisoi puolestaan tunneälyn, joka on linkissä älykkyysosamäärään. Uusimpaa lisää älykkyystutkimuksessa edustaa henkisen älykkyyden käsite (Spiritual Intelligence). Danah Zohar ja Ian Marshall teoksessaan ”SQ – Spiritual Intelligence the Ultimate Intelligence” esittävät, ettei älykkyysosamäärä taikka tunneäly yhdessä eikä erikseen riitä selittämään ihmisen älykkyyden kompleksisuutta.
Mitä sitten on henkinen älykkyys? Älykkyyden tutkimuksessa vallitsee tiedepiireissä lukuisia eri koulukuntia eikä älykkyyden käsitteelle ole tähän päivään mennessä onnistuttu löytämään yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Lähellä konsensusta, ainakin länsimaissa, ollaan kuitenkin siinä, että älykkyys liittyy keskeisesti päättelykykyyn ja ongelmanratkaisuun. Yksilötasolla älykkyyden voisi määritellä siten, että se on tarkoituksenmukaista suoriutumista ja ongelmanratkaisua ongelmatilanteissa. Sen keskeisiä toimijoita ovat ihmisen hermosto ja sen tarkoituksenmukainen toiminta suhteessa kehon rajoituksiin. Entisaikaan älykkyyttä on ajateltu hyvin yksilökeskeisesti, mutta nykyisin sitä tutkitaan jo sosiaalisenakin ilmiönä olettaen, että älykkyys rakentuu myös sosiaalisessa yhteisössä ja ympäristössä eikä pelkästään yksilön puitteissa. Sitä on ilman muuta vaikea määritellä. Jos kognitiivinen älykkyys on ajattelemista, tunneäly tuntemista, niin henkinen älykkyys on olemista. Henkinen älykkyys on ihmisen kyky esittää eksistentiaalisia kysymyksiä elämän tarkoituksesta. Merkkejä korkeasta henkisestä älykkyydestä ovat esimerkiksi joustavuus, itseymmärrys, kyky kohdata kärsimystä ja tuskaa, innoittuminen arvoista ja visioista, vastahakoisuus tuottaa tarpeetonta kärsimystä, holistisuus, taipumus kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä ja etsiä vastauksia perustavanlaatuisiin kysymyksiin sekä rohkeus olla erilainen. Ihmisten tarpeet, toiveet ja unelmat elämässään ja työssään eivät ole vain fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia, vaan myös emotionaalisia, ammatillisia, teknistaloudellisia ja elämyksellisiä viihtyvyystekijöitäkään unohtamatta.
Korkea henkinen älykkyys edellyttää, että olemme itsellemme rehellisiä. Se vaatii, että otamme vastuun valinnoistamme ja tiedostamme, että joskus oikeat valinnat ovat vaikeita. Korkea henkinen älykkyys vaatii, että emme kiellä vaikeita, tai tuskallisia totuuksia itsestämme tai elämästämme. Mutta ennen kaikkea henkinen älykkyys vaatii, että pysymme avoimina elämälle, että uudistamme kykymme nähdä elämää tuorein silmin. Mutta pysähdymmekö todella olemaan vai täytämmekö jokaisen hetkemme turhanpäiväisellä viihteellä ja suorituspisteillä? Henkisen älykkyyden kehittymistä olisi tuettava erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa vaikka se tietysti onkin elinikäinen prosessi. Erityisen suotavaa henkinen älykkyys olisi yhteisiä asioita ajavilla poliitikoilla, valtion ja kunnan virkamiehillä, talous-elämän asiantuntijoilla, johtajilla, esimiehillä ja henkilöstöllä – Suomen kansalaisilla, ihmisillä työntekijänä.
Jokainen organisaatio, johtamisjärjestelmä, työyhteisö ja ihminen tavoittelevat ja haluaa menestystä. Näin tekevät yritykset, julkisyhteisöt, järjestöt ja valtiot myös omilla areenoillaan. Ihmisosaaminen on yksi menestystekijä, mutta menestys syntyy aina monen eri asian tuloksena, joista mm. johtamisosaaminen on tärkeä ja merkityksellinen vahvuus tekijä, joka suotuisasti erottaa meidät muista.
Olen oppinut varomaan yleistyksiä moniulotteisissa asioissa. Siksi lähestynkin ilmiötä henkistä älykkyyttä ja taloutta tuottavuuden näkökulmasta jakamalla sen neljään osa-alueeseen. Ensimmäinen näistä on ihmisosaajan yleissivistys ja valistus, itsensä ja muiden johtajana. Tämä muodostuu siitä peruskoulutuksesta, jonka päälle ihmisen ammatillinen toiminta rakentuu. Peruskoulutusjärjestelmämme on tässä tärkeässä asemassa, jotka tasaväkisistä lähtökohdista ja omilla ansioillaan ponnistelevat yksilöinä eteenpäin ihmisenä ja työntekijöinä.
Toinen tärkeä alue on ihmiskäyttäytyminen. Ihmiskäyttäytyminen on muuttunut sulkeutuneesta ja käskettävästä avoimemmaksi ja vuorovaikutteisemmaksi sekä eri konteksteihin sopeutuvaksi. Kuitenkin taas on hyvä muistaa, että me ihmiset olemme mitä suurimmassa määrin yksilöitä omine heikkouksinemme ja vahvuuksinemme ja sitä kaikkia koskevia johtopäätöksiä on aina syytä varoa.
Kolmas ihmisosaamisen alue on eri itsensä johtamisfunktioiden hallinta kuten tilanteiden tunnistaminen (tyydyttämis- ja turhautumistaso, vahvuus- ja heikkousanalyysi, pätevyyden arviointi) ja tavoitteiden asettaminen ns. tavoitetietoisuus (miten haluan edetä? mitä haluan saavuttaa? missä asiassa haluan onnistua? miten tavoitteet asetetaan ja toteutetaan?) Lisäksi suunnitelmallisuus, oman ajankäytön hallinta, tuloksellinen työskentely itsensä ja muiden kanssa, kyky organisoitua, energia, ammattitaito, työmotivaatio, työympäristö ja välineet. Tästä on seurauksena tehokkuus, aktivoivat tekijät, oikeat asiat joita rakennetekijätkin tukevat. Lyhyesti sanottuna tuloksellisuus.
Ihminen saa näihin pehmeän ja kovan alueen sisällönhallinta-asioihin perusosaamisen peruskoulutusjärjestelmässä ja ammatillisen koulutuksen yhteydessä sekä mahdollisuuden täydentää kyvykkyyttä työelämän aikana yksittäisillä kursseilla tai tutkintotavoitteisilla koulutuksilla.
Kovan ja pehmeän ihmisosaaminen taso vaihtelee suuresti ihmisten ja työpaikkojen välillä. Ei ole mitenkään harvinaista kohdasta organisaatioita ja ihmisiä, jotka sovittelevat näitä funktioita täysin korvakuulolta, ilman minkäänlaisia moderneja ajatusmalleja, työkaluja ja toimintamalleja. Kansallisesti olisi tärkeää nostaa keskimääräistä tasoamme löytämällä keinoja heikompien yksilöiden, yhteisön ja organisaatioiden kehittämiseksi. Emme ole läheskään niin hyviä ihmisiä ja työntekijöitä kuin voisimme tällä osa-alueella olla.
Neljäs ihmisosaamisen alue on kyky kasvaa ja kehittyä sekä luoda uutta toimintaa. Kyse on persoonallisuusinstrumentista, yrittämisen asenteista, ammattitaidosta, professionaalisesta työotteesta, yleisambitiosta, toimintaideoista ja kasvupyrkimyksistä ja päämäärätietoisuudesta. Kokemus, ikä ja oma osaaminen arvoilla, asenteilla ja ajattelulla tasapainotettuna. Myös moraalin ja eettisten kysymysten pohdinta on välttämätöntä. Korostan myös ihmisen ominaisuusluettelossa (huom. ei siis omaisuusluettelo) seuraavia asioita; esim. luovuus, innovatiivisuus, itseensä luottaminen, mahdollisuuksien näkeminen, arvostelu- ja arviointikyky, motivaatio ja aktivaatiotekijät, riskienottokyky, johtamis- ja vuorovaikutustaidot, epävarmuuden kestäminen, loogisuus, rationaalisuus, innostuneisuus, yrittäjyys, itsensä laadullinen kehittäminen, objektiivisuus, tasapaino jne.
Ihmisosaamisessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja niinpä yksilö, yhteisön, yrityksen ja valtakunnan ihmisosaaminen kehittämisessä on lähdettävä liikkeelle ennen kaikkea heikoimmista osa-alueista. Osaamisen taso riippuu aina myös tarkastelunäkökulmasta. Jokaisen ihmisen voi tarkastella kriittisesti omaa ihmisosaamistaan. Normaalin ”vuosikellosuunnittelun” yhteydessä kannattaa tunnistaa se osa-alue, joka erityisesti vaatii panostamista ja tehdä suunnitelma sen toteuttamiseksi ja kehittämiseksi.
Ongelma on kuitenkin se, että eniten kehittymistä tarvitsevat ihmiset eivät usein tunnista omia kehittymistarpeitaan, vaikka muuta yhteisöllisessä toiminnassa mukana olevat jäsenet ne havaitsevatkin. Niinpä esimerkiksi normaali strategiaprosessi voi hyvin suunniteltuna muodostaa ihmisosaamista parantavaksi oppimisprosessiksi samalla kun se ensisijaisen tehtävän mukaisesti viitoittaa menestyksen suuntaviivat lähivuosien ajalle esim. organisaation näkökulmasta.
Koko valtakunnan tasoisia avauksia ihmisosaamisen kehittämiseen henkisen älykkyyden ja talouden tuotavuusohjelman mukaisesti ei toistaiseksi ole olemassa. Meiltä puuttuvat kansalliset tavoitetilat, strategiat, normit ja koordinoidut toimenpiteet ihmisosaamisellemme. Globaalissa kilpailussa toistaiseksi hyvin menestynyt Suomi riskeeraa paljon tulevan menestyksensä suhteen, ellemme me kansalaiset, suomalaiset ihmiset haeta aktiivisesti muutosta tilanteeseen. Hyvinvointi, kansalaisten tyytyväisyys ja onnellisuus ei enää keskimääriin lisäänny aineellista hyvää lisäämällä. Niinpä elämään on haettava uudenlaista tasapainottavaa sisältöä henkisten arvojen, asenteiden ja ajattelumallien kautta, ns. aineettomasta pääomasta. Osallisuus, vaikuttaminen, itsensä toteuttaminen ovat tällaisia asioita. FPASET-kokonaiskuntoisuus (fyysinen, psyykkinen, ammatillinen, sosiaalinen, emotionaalinen ja teknistaloudellinen minä) ja yhteisöllinen toiminta antavat tähän hyvät mahdollisuudet.
”Elämä on vain silmien avaamista ja jälleen sulkemista. Tärkeätä on, mitä tuona lyhyenä väliaikana joutuu näkemään” (Hebbel)
Yritetään elää ihmisiksi, henkistä älykkyyttä rakentaen ja hyödyntäen! Typeryydelle ja idiotismille saa olla allerginen.