Uusi vuosi tarkoittaa, että jokainen meistä vanhenee sen aikana vuodella. Suhde omaan ikään ei katkea koskaan. Toisille vanheneminen on suuri suru, toisille helpotus ja ilo.
Ihminen rakentaa ja luo ikääntymisensä avulla omaa identiteettiään läpi elämän. Elämä ei saa jäädä elämättä sen vuoksi, että ihminen murehtii menneisyyttään, pelkää tulevaisuuttaan tai kadottaa tämän päivän. Vuodet ovat kuitenkin vain numeroita. Ihminen on juuri sen ikäinen kuin haluaa olla. Jokainen eletty vuosi on tärkeä ja jokainen ikä on paras ikä.
Mitähän tänä vuonna tuleekaan tapahtumaan? Tuleeko iloa, tuleeko surua? Vuosi on pitkä aika, ja sen aikana ehtii tapahtua paljon, niin omassa elämässä kuin ympäröivässä maailmassakin. Yritetään itse kukin osaltamme tehdä tästä vuodesta hyvä, niin itselle kuin lähimmäisille.
Elämän todellinen rikkaus ja vauraus syntyy vuorovaikutuksessa esim. suvun, ystävien, lähimmäis-temme, kuten myös työkavereiden ja lähinaapureiden kanssa. Aikamme ei saa hyljeksiä vastavuoroi-sia, kiinteitä ihmis- ja vuorovaikutussuhteita ja keskinäisen jaksamisen, välittämisen, huolenpidon ja vastuun hyviä käytäntöjä. Meillä pitää olla aikaa paneutua omaan itseen, omien ajatusten, tunteiden, mielikuvien tutkimiseen ja ymmärtämiseen.
Vanhuuden perusvoima on viisaus. Viisaus on kykyä eheyttää elämän kuluessa syntyneet kokemukset kokonaisuudeksi. Elämäämme tuo tarkoitusta olemassaolomme ja läsnäolon identiteetin löytäminen oman sisäisen mielen ja toiminnan merkityksen ymmärtäminen.
Ikäihmisten, senioreiden kuten vanhuuden keskeiset voimavarat löytyvät ystävistä ja ystävien keski-näisestä yhteistyökyvystä. Sosiaalisuus, aktiivinen toiminta, innostuneisuus, oppiminen ja jakaminen ovat tärkeitä asioita terveytemme, henkisen pääomamme ja hyvinvointimme kannalta.
Ihmisten elämän tarinat, muutokset ja uudistumiset, menetykset ja luopumiset, saamiset ja voitot, kärsimykset ja riemut sekä lähimmäisten muisteleminen ovat todellisia ja vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme. Omaisia ja rakkaita ystäviä sairastuu ja kuolee. Suruprosessi on kivulias, tuskainen ja haavoittava ja aina hyvin henkilökohtainen kokemus. Joudumme luopumaan totutuista tavoista ja tottumuksista, mielihyvästä, turvallisuutta ja luottamusta antavista ihmisistä ja asioista. Joudumme etsimään noille tunteille uusia lähteitä ja mahdollisuuksia mm. yksinäisyyden torjumiseksi. Toivon, että ihmiset eivät peittelisi iloa eikä pidettäisi suruakaan.
Elämän tie on myös kuoleman tie. Elämä on väliaikainen lahja. Ihminen ei myöskään loppujen lopuksi omista mitään, kaikki on vain lainaa. Olemme vain käymässä. Elämä on otettava rohkeasti, avosylin ja avoimin mielin vastaan, uskolla, toivolla ja rakkaudella nautittuna. Arjen elämä haluaa tartuttaa meihin myös runsaasti huumoria ja naurua mukaan. Silmäkulmassa saa olla myös kannustavaa pilkettä. Rohkaiseva kädenpuristus ja osanottoa ilmaiseva halaus jättävät myös positiivisia jälkiä tunneilmastoon.
Lyhyesti sanottuna hyvä elämä on tragikomedia suorassa lähetyksessä. Kun sitä katsoo tarkasti läheltä, se on suurta tragediaa. Kun sitä tarkastelee hieman kauempaa, se on puhdasta komediaa. Näin on syntymä ja kuolema, suru ja ilo, välinpitämättömyys ja rakkaus kiertyneet toisiinsa sitoutuneena elä-män matkustusprosessiin. Annetaan itsellemme ja toisille lupa olla terveitä, tasapainoisia, tyytyväisiä ja onnellisia ihmisiä.