Työelämässä motivoinnin painopiste on pääsääntöisesti ollut ulkoisissa motivaatiokeinoissa, kuten palkka- ja palkitsemisjärjestelmät, henkilöstörahastot, bonukset, optiot, muistamiset tai lahjat. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että ulkoisiin motiiveihin perustuvat keinot eivät yksinään riitä sitouttamaan työntekijöitä ja johtajia. Tämä on johtanut työn luonteen uudelleenarviointiin. On alettu esittää kysymyksiä siitä, mikä työssä itsessään motivoi, mistä syntyy erityistä innostusta työntekoon tai mikä saa meidät tuntemaan iloa työssämme. Tällöin astumme yksilöllisen, kognitiivisen tulkinnan ja kokemuksen alueelle, jota kutsutaan sisäiseksi motivaatioksi.
Sisäiset palkkiot tulevat ihmisille suoraan siitä elämästä, jota he toteuttavat ja työstä, jota he suorittavat. Sisäinen motivaatio voi syntyä erityisesti seuraavista syistä: koemme olevamme kunnioitettuja ja ansioituneita, koemme tekevämme arvokasta työtä toisen hyväksi, saamme tyydytystä tilanteista, joissa olemme suoriutuneet hyvin, koemme tyytyväisyyttä omiin luoviin innovaatioihimme ja ideoihimme, koemme saavamme palkitsemista ja kannustusta tekemästämme työstä, koemme kuuluvamme yhteisöön ja olevamme sen aidosti arvostamia jäseniä. Onkin ilmeistä, että sisäiset ja ulkoiset motiivit tukevat toisiaan. Pitkän päälle ihmiset tarvitsevat sisäistä motivaatiota jaksaakseen ja päästäkseen hyviin suorituksiin, tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen.
Nuoria urheilijoita opetetaan suhtautumaan harjoitteluun seuraavasti: ”Muistakaa, että kun matka tavoitteeseen on pitkä, kannattaa oppia nauttimaan matkan teosta”. Sama pätee varmasti myös elämän – noin 80 vuoden –, ja työelämän – noin 40 vuoden – mittaiseen matkan tekoon. Yksilön jaksamisen kannalta on tärkeää, ettei hän elämässään ja työtä tehdessään elä ”minun täytyy” -maailmassa vaan ”minä haluan” -maailmassa. Ilmaisut, kuten minun pitäisi tai minun täytyy saavat aikaan stressiä, ahdistuneisuutta, syyllisyyttä, masennusta ja voimattomuuden tunteita. Minulle on tärkeää ja minä haluan -ilmaisut johtavat puolestaan saavutuksen tunteeseen, tasapainoon, tyytyväisyyteen, viihtyvyyteen, kasvaneeseen itseluottamukseen ja tunteeseen oman elämän ja tulevaisuuden kontrolloimisesta. Tämä raskas huvi – eli jaksaminen – edellyttää erinomaista työkykyä.
Työkyvyn muodostavat yksilöön liittyvät tekijät, kuten terveys, toimintakyky ja osaaminen, työympäristö sekä työyhteisö eli ihmissuhteet. Yhdeksi keskeiseksi ihmisen voimavaratekijäksi ja jaksamisen lähteeksi on useissa tutkimuksissa todettu työn ja elämän hallinta. Työnhallintaa voidaan kuvata työyhteisöstä riippuvaksi, kun taas elämänhallinnan tunne on yksilöllinen tekijä. Elämänhallinta on persoonallisuuden piirteen kaltainen ominaisuus. Se on uskomuksen luonteinen ja voi muuttua kokemusten myötä. Hyvä elämänhallinta näkyy myönteisenä minäkuvana ja uskona omiin mahdollisuuksiin. Työn hallinnalla ymmärretään työn itsenäisyyttä, eli paljonko se tarjoaa vapautta, itsenäisyyttä ja valtaa työn aikataulujen ja menettelytapojen päättämisessä. Työn mielekkääksi kokeminen edellyttää myös oman osaamisen käyttömahdollisuuksia, tehtäväkokonaisuutta, työn merkityksellisyyttä, työn vastuullisuutta ja työstä saatavaa palautetta. Elämän ja työn hallinta on siis jatkuvan jaksamisen perusta.
Työ voi olla tekijästä raskasta, mutta samalla myös hauskaa. Työstä tulee henkisesti raskasta, kun elämän ja työnilo lakkaa, huumorintaju sammuu ja naurukohtaukset loppuvat. Tämän päivän työntekijältä edellytetään jatkuvaa uuden tiedon hallintaa, jatkuvaa asiakkaiden kuuntelemista ja palvelemista, jatkuvaa uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä, uusia innovaatioita ja samalla tehokasta toimintaa. Moni kokee tämän ahdistavana, hallitsemattomana paineena, jonka alla vain on jaksettava enemmän ja enemmän, kunnes jonakin päivänä mitta on täynnä. Ihminen sairastuu, jää eläkkeelle tai ainakin asettuu vastustamaan äänettömästi tai äänekkäästi ympärillään näkemäänsä menoa.
Moni kokee elämän ja työnteon liian kuormittavana ja uupuu. Yksi merkittävä syy hallinnan katoamiseen on vieraantuminen. Toisaalta ihmisten toimintoihin liittyy monenlaisia jaksamishaasteita, joita ei ratkaista perinteisillä keinoilla. Tällaiset haasteet aiheuttavat mm. asiantuntijastressiä, vuorovaikutusväsymystä, tietotyön fyysistä ja henkistä kuormittavuutta, psykologisia kriisejä. Siihen, miten ihminen hallitsee tilanteen, vaikuttavat hänen voimavaransa, kuten terveys ja energia, kontrollin tunne, sitoutuminen, ongelmanratkaisutaidot, sosiaaliset taidot, sosiaalinen tuki ja materiaaliset resurssit. Ratkaisevaa on yksilön ja ympäristön yhteensopivuus sekä se, miten yksilön kyvyt ja taidot vastaavat ympäristön vaatimuksia, jotka kohdistuvat hänen tietoihinsa, taitoihinsa, suorituksiinsa ja tietyn roolin mukaiseen käyttäytymiseen.
Toisaalta jokaisella ihmisellä on myös itsellä elämää, työtä ja niiden sisältöä koskevia odotuksia. Ristiriita tai tasapaino näiden tekijöiden välillä synnyttää joko kielteisen stressitilanteen tai myönteisen tyytyväisyyden olotilan. Tietotaitointensiivisessä työssä on osattava varata aikaa paitsi työn tekemiselle myös palautumiselle ja oppimiselle. Esimiehen toiminta on todettu yhdeksi keskeiseksi tekijäksi henkilöstön jaksamisen tukena ja innostuksen ylläpitäjänä.
Palvelevassa johtajuudessa on kyse emotionaalisiin ja henkisiin kysymyksiin liittyvästä valmennuksesta. Esimies, joka ei syystä tai toisesta pysty tukemaan alaisiaan, saattaa valita toimintatavakseen vetäytymisen, näkymättömyyden. Ihmisen inhimilliset voimavarat tietotaito-osaaminen, tunne, tahto, ihmissuhteet ja innostus ovat myös tärkeitä tekijöitä jaksamisvoimaa tavoiteltaessa.
Ensiapumenetelmät ovat parhaita silloin, kun olo on kireä, stressaantunut, väsynyt, uupunut, masentunut eikä pääse käsiksi paineiden ja jaksamattomuuden syihin. Jokainen valitkoon itselleen parhaimman tavan. Välttämättä ei tarvita kalliita välineitä, laitteita ja laitoksia. Itkeminen, huutaminen, liikunta, tanssiminen, rakastelu, musiikin kuuntelu, nukkuminen, laiskottelu, tauot, rentouttava kirja, kohtuullinen alkoholinkäyttö, lemmikkieläin, itselleen puhuminen, mietiskely, hieronta, hengitysharjoitus, kylpy, luonto, ystävät ja mielikuvitustyöskentely tepsivät vallan hyvin jaksamisresepteinä ja laukaisevat stressiä ja kireyttä ja auttavat jaksamaan paremmin – yksin ja yhdessä.
Mieleeni muistuu suosittu rukous: ”Herra, suo että jaksan muuttaa sen, mikä muutettavissa on, että jaksan tyynesti hyväksyä sen mitä ei käy muuttaminen ja että ymmärrän erottaa ne toisistaan.”