Aivojen kuntokoulu®: Luovan joutilaisuuden ylistys!

Luovan joutilaisuuden ylistys

– Matka kohti joutilaisuutta on elinikäinen taival
– Etevä laiskottelu on yhtä tärkeää kuin taitava työnteko
– Kohti kiireettömyyttä

Johdanto

Mietitäänpä, kuinka usein meillä on kiire? Kiire jatkuu töiden ulkopuolella kuin myös kotona. Kiireettömiä ihmisiä pidetään helposti laiskoina ja saamattomina. Vapaa-aika, vapauden tila, kiireettömyys, henkilökohtainen oma aika jne. on ylellisyyttä. Kuinka päästään eroon länsimaisen työmoraalin uuvuttavasta ikeestä? Tiesithän, että tekemättömyys on kovaa työtä. Lopeta itsesi orjuuttaminen, turmeleminen ja lamaannuttaminen. Opettele olemaan jouten. Päästä irti oravanpyörästä ja uskalla juhlia jouten olon jaloa taitoa. Joutilaana oleminen on vapaana olemista. Se on vapautta viettää haluamaamme elämää, vapaana mm. pomoista, palkoista, työmatkoista, kulutuksesta ja lainoista. Joutilaana olo lisää hupia, mielihyvää ja iloa. Tule harjoittelemaan joutilaisuuden treeniä kanssani. Ihmiset, joiden tehokkuusajattelu ei siedä lainkaan laiskottelua, luovaa joutilaisuutta, stressaavat itsensä taatusti sairaaksi.

Pohdittavaksi

Oletko kiireen keskellä? Mietippä kuinka usein meillä on kiire? Jatkuuko kiire töiden ulkopuolella myös kotona? Onko kiireestä tullut elämäntapa? Ajatteletko, että kiireetön ihminen on laiska ja saamaton? Henkilökohtainen oma aika on ylellisyyttä? Osaatko priorisoida? Organisoida? Delegoida? Oletko riittävän kurinalainen? Onko käsissäsi avaimet nautinnolliseen elämään, vapauteen ja luovaan lorvailuun ilman syyllisyyttä? Tiesithän, että tekemättömyys on kovaa työtä? Lopetatko itsesi orjuuttamisen, turmelemisen ja lamaannuttamisen? Harjoitteletko olemaan jouten? Osaatko rentoutua ja rauhoittua? Ehditkö palautua? Onko sinulla asennevamma? Osaatko hidastaa? Löydätkö itsestäsi työnarkomaanin ja työholistin piirteitä? Oletko työhullu? Raadatko? Paiskitko 10-12 tunnin työpäiviä? Orjapiiskuri? Lisäätkö työntekoa? Onko nokkiminen käynyt tarpeelliseksi? Millaisen elintason ja reaalitason hyväksyt? Mitä hyviä asioita työnteon vähentämisestä seuraisi? Tarttuuko kiire ja hektisyys? Onko aikainen nouseminen luonnotonta? Tekeekö varhain vuoteeseen ja varhain ylös nousu ihmisestä terveen, varakkaan ja viisaan? Onko joutilaisuus syntiä? Onko meillä vaikeuksia olla toimettomana? Mitä sinä teet juuri tällä hetkellä? Joutilasko tuottamaton ja hyödytön? Mikä haukotuttaa? Pohdi, miksi pysyt kiinni epämieluisissa ihmisissä ja asioissa? Mistä oikeasti nautit? Mikä tuottaa aitoa iloa? Mitkä ovat rentoutumiskeinosi? Mikä antaa sinulle voimaa?

Keskeiset koulutus- ja luentoteemat luovasta joutilaisuudesta

1. Luovan joutilaisuuden määrittäminen

  • Hiljaisuus, puhumattomuus, tekemättömyys, hedelmällinen laiskottelu
  • Arjesta irrottautuminen
  • Lorvittelu, oleilu
  • Luova lorvailu, torkkuminen
  • Saamattomuus, tekemättömyys
  • Joutenolo
  • Kiireettömyys, stressittömyys
  • Kurinalaisuus
  • Normaali olotila
  • Työmoraali
  • Oravanpyörä, elämänpyörä, pakkopyörä
  • Vapaa-aika, vapauden tila, oma aika

2. Etevä laiskottelu on yhtä tärkeää kuin taitava työnteko

  • Mitkä ovat menestyksen mittarit?
  • Tehokkuusajattelu
  • Sopivasti laiskotteleva jaksaa paremmin
  • Rentoutuminen ja rauhoittuminen työhyvinvoinnin näkökulma
  • Palautumisaika
  • Vapaa-aika
  • Ihmisen kyky leikkiä työtä tehdessä
  • Elpyminen
  • Virkistävät aktiviteetit
  • Rentoutumisrituaalit
  • Työn, levon ja rentoutumisen tasapaino
  • Asenne
  • Tunnista omat rajasi

3. Hitaus on hitaasti tulossa muotiin!

  • Valitse oikea tempo ja rytmitys
  • Kiiruhda hitaasti ja usko tulevaisuuteen
  • Jo riittää rehkiminen!
  • Luvallinen irrottautuminen informaatiotulvista on helpottavaa
  • Mihin sinä panostat?

4. Mitä hyviä asioita työnteon vähentämisestä seuraa?

  • Tunnistatko pakkoliikkeet?
  • Työhullu, työnarkomaani, työholisti
  • Orjuuttaminen
  • Itsensä arvostus, työn mielekkyys ja valmiiksi saattamisen kokemukset ovat tärkeitä
  • Lyhyempää työpäivää tekevät työskentelevät entistä keskittyneemmin
  • Rauhoittuminen ja aito läsnäolo
  • Odottelu kuuluu myös elämään
  • Itsestä huolehtiminen, toipuminen
  • Irrottautuminen jäykästä ajattelusta ja rutiineista
  • Mielen, kehon ja sosiaalisten verkostojen  jalostaminen ja treenaaminen
  • Työskentele vähemmän, leiki enemmän ja nauti elämästäsi!

5. Pitkät työpäivät heikentävät älyllistä suoriutumista
– henkisen tuotantopääoman tekijät; aivot, aika, ajattelu, arvot, asenne, arvokkuus, asiakaslähtöisyys, asiantuntijuus, aktiivisuus, asiakasammattilaisuus, sosiaaliset verkostot

  • Ylityöt tyhmentää
  • Väsymys, uupumus, burn out
  • Keskusteluhaluttomuus, sosiaalinen elämä häiriintyy
  • Masennus, ärtyneisyys, kyynisyys, turhautuminen
  • Epäterveellinen elämä
  • Univelka
  • Alkoholi
  • Kiire on mielenloukku
  • Mieti, mihin aikasi oikeasti menee
  • Raha ei korvaa vapaa-aikaa ja työ ei tekemällä lopu!

6. Vähemmän työtä, enemmän elämää – tee fiksummin ja elä enemmän

  • Tehokkuusajattelusta ja kulutusihmisestä kohti aivotyötä, ajattelutaitoa ja sivistysihmistä
  • Kuinka päästä eroon länsimaisen työmoraalin uuvuttavasta ikeestä?
  • Päästä irti oravanpyörästä!
  • Älä märehdi!
  • Etsi mielialaa parantavia asioita
  • Hyvää elämää Teille jokaiselle!

7. Mikä haukotuttaa?

  • Haukottelu on synnynnäinen refleksi
  • Haukotus herättää aivot
  • Rentoutumiskeinot
  • Huolihetken pitäminen esim. 15-30 minuuttia illansuussa
  • Mielikuvaharjoitukset
  • Meditaatio

8. Goodwill – meininki. Elämän, työelämän ja vapaa-ajan ainekset

  • Kohdat 1-30

9. Hiljennä tahtia!

  • Käy henkilökohtainen itseanalyysi
  • Oma kehityskeskustelu, esimies – alaiskehityskeskustelut, ryhmäkehityskeskustelut
  • Suunnitelman laatiminen
  • Pohdi toiveita, sovittele, ota omaa aikaa
  • Nauti, aisti, totuttele, ajattele
  • Luo siirtymärituaalit

10. Mihin pilvet karkaavat, kun en niitä tavoita?

  • Kuuntele itseäsi!
  • Ymmärrys, tietoisuus, tasapaino
  • Terveys, hyvinvointi, työhyvinvointi, aivohyvinvointi
  • Tyytyväinen ja onnellinen ihminen
  • Hyvä elämä

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja tilaa oma Aivojen kuntokoulu®-tilaisuus!